Milloin olet viimeksi kysynyt itseltäsi: ”Mitä minulle kuuluu tänään?” Yksinäisyyskeskustelun rinnalla houkuttelemme kysymään toisiltamme kuulumisia ja olemaan aidosti läsnä kuullaksemme vastauksen. Meistä jokainen haluaa tulla nähdyksi ja kuulluksi. Meistä jokainen tarvitsee kokemuksen olla hyväksytty ja arvokas. Mutta hyväksytkö ja arvostatko itseäsi?
Mitä minulle kuuluu tänään? Miltä minusta tuntuu? Missä se tunne tuntuu? Hyväksynkö tunteeni ja itseni? Tulenko itse itselleni kuulluksi ja nähdyksi? Pysähdynkö kuulemaan, mitä haluan ja tarvitsen? Katsonko itseäni silmiin? Juttelenko itselleni myötätuntoisesti?
Antaudu tunteillesi
Maaret Kallio kirjoitti Helsingin Sanomien kolumnissa siitä, miten meistä lähes jokainen kohtaa elämänsä aikana järkyttäviä tapahtumia. Osa meistä lamaantuu ja osalla on suomalaista sisua ja sinnikkyyttä lähteä tarpomaan askel kerrallaan vaikka läpi harmaan kiven. Toipumisen kannalta olennaista olisi selviytymisen sijaan kuitenkin antautua surulle. Maaretin sanoin:
Selviytyminen on eri asia kuin toipuminen. Kun jättäytyy vain pärjäämään, ei ehkä jää tuleen makaamaan, mutta piilottaa sen pinnan alle kytemään. Kun suostuu surulle ja toipumiselle, luo tilaa myös särkymiselle ja uudelleen rakentumiselle.
Elämä ja eläminen on tunteikasta. Tunteet ovat aitoja ja hyvin henkilökohtaisia. Joskus tunteet myrskyävät, toisinaan kutkuttavat ja joskus vain piipahtavat ohikiitävän hetken kasvoilla, rintakehällä tai vatsassa. Emme voi määräillä omia tai toistemme tunteita. Voimme kuitenkin opetella suhtautumaan tunteikkaisiin hetkiimme havainnoiden ja hyväksyen.
Kohtaa itsesi ja ota apu vastaan
Mitä tämä tilanne saa minut tuntemaan? Miten se tuntuu kehossani? Pieni hetki avoimelle ihmettelylle ja muutama syvä hengitys leikkaavat tunteen jyrkimmät piirteet ja auttavat tutkimaan tilannetta hieman rauhallisemmin ja myötätuntoisemmin. Sen sijaan, että hyökkäät tai lamaannut, voitkin huomata tunteen kertovan sinulle jostakin aivan muusta tarpeesta. Oletko väsynyt ja siksi pinna kiristyy? Onko kiukun takana sittenkin nälkä? Harmistutko, koska sinulle osoitetut sanat muistuttavat lapsuudessa koetusta epäonnistumisen tunteesta? Onko sisälläsi suru, joka kaivautuu esiin pysähtyessäsi kuulemaan hiljaisuutta? Ovatko juhlapyhät se hetki, joilloin sisältäsi kumpuaa kaipuu johonkin, mitä sinulla on ollut tai mitä haluaisit sinulla olevan?
Opettelethan kysymään itseltäsi: ”Mitä minulle kuuluu tänään?” Maltathan kuunnella vastauksen ja kohdata sen herättämät tunteet. Kaipaatko tänään tunteiden kohtaamisessa hyväksyvää halausta tai riemukasta onnellisuuden tanssia? Mitä, jos oikeasti halaisit ja tanssisit? Rakasta ja arvosta itseäsi. Sinä itse olet sinun tärkein ihmissuhteesi. Pärjäämisen sijaan opettelethan pyytämään ja ottamaan apua vastaan. Surusta toipuva tarvitsee toisia tuekseen. Onnesta melkein halkeavaa helpottaa hetken jakaminen. Innostu, hihku, halaa ja itke. Tunteita mahtuu maailmaan. Elämä on elämistä – ei sinnittelyä ja suorittamista varten.
Entä, mitä minulle itselleni kuuluu tänään? Kiitos, kun kysyit ja haluat oikeasti tietää. Tänään oloni on rauhallinen. Kun saan istua sohvalla kirjoittelemassa ilman aikataulua, hengitykseni tuntuu levolliselta, hartiat asettuvat rennosti molemmin puolin päätä ja mieli keskittyy tähän hetkeen. Rakkaiden läsnäolo talossa tuntuu lämpönä rinnassa. Peppu vähän puutuu, mutta vien sen kohta jumppaan. Elo tuntuu ihanalta.
Ihanaa eloa sinulle, Alisa