Mikään ei enää yllätä vaelluksella Sloveniassa

Rakastatko yllätyksiä vai elätkö mieluummin elämää, jonka hetket ovat turvallisesti hallittavissa? Lähdetkö etelään auringon perässä vai pohjoiseen etsimään lunta? Onko lomalla pääasia levätä vai tehdä niitä juttuja, jotka saavat innostuksen kipinät säkenöimään? Tiesimme, että tämä vaelluspäivä toisi mukanaan sateita. Meillä ei ollut aavistustakaan, että tulisimme vaeltamaan lumituiskussa.

Kahden pitkän vaelluspäivän jälkeen päätimme tehdä vähän kevyemmän retken, kun sääkin oli huonompi. Olimme ihastuneet vuorien jylhyyteen ja alppimaisemiin, joten ajoimme auton korkeammalle. Tänään ei tarvitsisi nousta kuin joitakin satoja metrejä. Vesi vihmoi auton ikkunoihin, kun kipusimme serpentiinitietä hiljalleen. Keskustelu kiertyi tiiviimmin puettavien paitakerrosten määrään, kun lämpötila näytti enää +2 astetta.

Askeleen ääni muuttuu

Ensimmäinen mutkassa näkyvä lumikinos nauratti. Suomalainen lähtee vapun alla etelään kokeakseen lämmön ja auringon, aloittaakseen kesän vähän varkain. Täällä me olemme lumikinosta ihmettelemässä ja mittari hivuttautuu lähelle nollaa. Näyttävät olevan paikallisetkin kaheleita tai innokkaita ulkoilijoita, kun parkkipaikalle on ehtinyt jo useampi ennen meitä. Rohkeasti puemme varusteet ja hyppäämme sateiseen säähän. Reitin aloitus on merkitty hyvin näkyviin.

Hiljalleen noustessamme vesisade muuttuu rännäksi ja rakeiksi. Tuumimme, että kastelee sade tässä muodossa vähän vähemmän. Hanskat antavat periksi ensimmäisenä ja ovat hetken päästä litimärät. Vastaantulijat aiheuttavat meissä hämmennystä. Porukka vaeltaa ihan oikeasti sateenvarjot kädessä. Mitenhän suoja toimii ylempänä tuulessa?

Reitti jyrkkenee ja on tänään liukkaampi. Sauvaa tulee isketty voimakkaammin maahan ja käytettyä käsivoimia etenemiseen jalkojen rinnalla. Tämä on reittejä, joista näkymät ovat oppaan mukaan kaikkein kauneimmat. Tänään ei näe yhtään mitään. Nauramme, että jää tilaa mielikuvitukselle ja yritämme erottaa harmaan sävyjen kauneutta.

Askeleen ääni muuttuu. Lumi narisee kengänpohjaan. Kinokset kertyvät olkapäille. Reppu on vaihtanut väriä mustasta valkoiseksi. Koko maisema on yhtä lumipyryä. Nyt lunta on jo nilkkoihin saakka. Sormissa tuntuu kylmä, mutta lumen tuttuus on lohdullista. Ei vaan millään meinaa ymmärtää, että tämä on oikeasti totta. Olemme talven keskellä.

Kapuamme laella olevan majatalon ovesta sisään. Kamiinassa on tuli. Pöydät ovat lähes täynnä muita kulkijoita. Englanniksi saa tilattua kuumaa juotavaa ja varusteita voi kuivatella kiireettä. Pyry sakenee ulkopuolella. Tunnelma on kuin Lapissa hiihtoretken tauolla.

Eväät antavat virtaa ja saavat jälleen haluamaan liikkeelle. Puemme kerrokset takaisin päälle ja kierrämme majatalon jatkaaksemme reittiä eteenpäin. Lumituisku on tehnyt maiseman satumaiseksi. Lumi tarttuu kaikkialle ja värjää puut ja kulkijat valkoisiksi. Edellä kulkevia askelia ei voi seurata, koska ne häviävät näkyvistä. Tallattuja polkuja ei erota. Tulkitsemme parhaamme mukaan puiden runkoihin maalattuja merkkejä.

On palattava takaisin

Lumipyryn muuttuessa räntäsateeksi saavumme risteykseen, jossa mikään viitta ei tunnu kertovan oikeasta suunnasta. Kännykän verkko ei toimi. Täytyy arvata ja yrittää päätellä loogisesti. Valitsemme reitin ja jatkamme matkaa. Joku on sentään kulkenut edellä ja koiran jäljet näkyvät satunnaisesti. Maisemassa on nähtävissä häivähdyksenomaisia aukkoja. Pilviverhot pakkautuvat vuorien väliin. Hetkellisesti pilkahtaa harmaan keskeltä vihreää laaksoa.

Jossain vaiheessa herää epäilys, että olisi jo pitänyt kääntyä tai tulla edes uusi viitta tutumman kylän suuntaan. Saamme kännykällä vähän yhteyttä ja yritämme arvioida ilmansuuntia. Nousemme polkua nyppylälle. Kauriit kirmaavat edellämme metsään. Polku päättyy ja päätämme sittenkin laskeutua takaisin. Muutaman nyppylän ja laskeutumisen jälkeen pidämme ideaa sinänsä hyvänä, koska näin pysyy lämpimänä. Repussa on riittävästi eväitä ja kaikki jaksavat, joten ei meillä ole hätää.

Vähitellen luovutamme ja kuljemme askel kerrallaan takaisin risteykseen, jossa mikään viitta ei tuntunut näyttävän oikeaan suuntaan. Teemme ratkaisun ja päätämme lähteä palaamaan samaa reittiä majatalon kautta takaisin autolle. Sade hellittää ja kulku tuntuu varmemmalta. Majatalon kohdalla kuppi kuumaa vaihtuu myöhäiseen lounaaseen. Mielessä alkaa muotoutua varustelista ennen seuraavaa reissua: paikallinen paperikartta, kompassi, sateen hyvin pitävä takki, sadesuoja reppuun, vedenpitävät hanskat ja ikiomat sauvat. Onhan varustelistoja ja vinkkejä netissäkin, kun niitä vain olisi huolella lukenut. Ymmärrämme, ettei touhumme ole tänään ollut kaikinpuolin turvallista. Samaan aikaan on selvää, että tämän reissun muistamme ikuisesti.

Askellus autolle sujuu rennoissa tunnelmissa. Alaspäin kaipaisi enää liukuria, jonka kyytiin istahtaa. Kengänpohjat tahtovat luistaa ja olo jo olla väsähtänyt. Maisemat avautuvat meille viimeisillä metreillä. Huikea näkymä saa haukkomaan henkeä. Ehkä meidän sittenkin kuului viettää tällä vaelluksella kaikki nämä tunnit. Tämä hetki olisi jäänyt näkemättä ja kokematta.

Kiitos upea vaellusporukkamme. Kuljimme yksin ja samalla tiiviisti yhdessä. Olen valtavan onnellinen, että sain jakaa Slovenian vaellusmatkan kanssanne. Uusia suunnitelmia on jo onneksi kalenterissa. Luonnon ja ystävien voima hyvinvoinnin edistäjänä on tutkitusti ja koetusti huikea. Toivottavasti sinulla on mahdollisuus nauttia niistä kummastakin.

Luithan matkamme edellisten päivien tunnelmia blogeista Huipulle noustaan askel kerrallaan ja Ihastuttaako luontomatkailu vai ahdistaako turismi. Jätäthän kommentteihin omat vaellusvinkkisi meille kaikille innostuneille.

Ihanaa eloa sinulle, Alisa

P.s. Muistathan klikata itsesi uutiskirjeen tilaajaksi blogin alta. Saat kahden viikon välein sähköpostin, jonka toivon edistävän sinun hyvinvointiasi.