Mentorit edistävät hyvinvointia

Hyvinvointimentori hanke

“Me Diakonissalaitoksella haluamme luoda vahvan hyvinvoinnin kulttuurin. Hankkeessa koulutettavat hyvinvointimentorit muodostavat aivan kuin selkärangan tai tukiverkoston. Voidaan myös perustellusti sanoa, tyytyväiset asiakkaat hyvinvoivalla henkilöstöllä, sillä hyvinvoiva henkilöstö on kaiken perusta. Tähän haluamme panostaa.” Helsingin Diakonissalaitoksen Kulttuuri- ja diakoniatoiminnan johtaja Sari Enkkelä kuvaa vahvoilla lauseilla arvoja, jotka vaikuttivat hankkeeseen mukaan lähtemiseen. Mentorit edistävät hyvinvointia.

Wellbeing Specialist Heini Karjala sanoittaa Bilot Oyj:n tavoitteeksi organisaation oman osaamisen vahvistamisen. “Hyvinvointimentorihankkeen myötä tavoitteemme on vahvistaa osaamispääomaamme sisäisesti, jotta meillä on keinoja kohdata jaksamisen haasteet arjessamme ja tukea henkilöstömme hyvinvointia entistä enemmän myös ennaltaehkäisevästi.”

Yrityksemme tärkein voimavara ovat meillä työskentelevät ihmiset

IhanaElo®-tiimistä Alisa Yli-Villamo ja Terhi Kolari luotsaavat parhaillaan kahdessa keskenään hyvin eri tyyppisessä organisaatiossa hyvinvointimentoreiden hanketta. Hankkeita rahoittaa Työsuojelurahasto ja mukana olevat organisaatiot ovat sosiaali- ja terveyspalveluja tuottava Helsingin Diakonissalaitoksen säätiö sr. (HDL) ja it-alalla toimiva Bilot Oyj. Hankkeen tarkoitus on vahvistaa organisaatioiden sisäistä hyvinvointiosaamista rakentamalla hyvinvointimentoreiden verkosto. Mentorit toimivat hyvinvoinnin proaktiivisina edistäjinä työyhteisöissään.  

Mentoreiksi haluavia haettiin sisäisellä haulla ja halukkaita oli reilusti, mikä kertoo aiheen tärkeydestä ja innosta olla aktiivisesti mukana kehittämässä omaa työyhteisöä. “On erittäin merkityksellistä, että mentorit on valittu ympäri konsernia, edustamaan erilaisia yksikköjä ja työtehtäviä. Näin työtekijöiden moninaisuus tulee edustetuksi myös mentoriryhmässä ja erilaisten työtehtävien hyvinvoinnin haasteet huomioiduksi”, korostaa Sari mentorivalinnan tärkeyttä ja Heini täydentää, että “erilaisten persoonien kautta onnistumme toivottavasti luomaan hyvinvoinnin ilosanomaa organisaatiossamme.”

Tarkoitus on, että hyvinvointimentoreiden toiminta ulottuu läpi organisaation: eri tasoille ja yksiköihin, ihan jokaiselle työntekijälle. Työyhteisön hyvinvointi rakentuu yhdessä tekemällä!

Työpajoissa jaamme kokemuksia ja opimme toisiltamme

Noin kymmenen kuukauden mittaiset hankkeet ovat edenneet vaiheeseen, jossa mentoriverkostojen työpajoissa jaetaan onnistumisen kokemuksia mentoroinnista. Yhteisen kehittämisen työpajoissa harjoittelemme mentorointia, kohtaamista ja kuulemista, jotta ne juurtuvat työyhteisöjen arkeen. Tiedon ja taitojen keräämisen lisäksi mentorit kulkevat omaa IhanaElo®-hyvinvointipolkua henkilökohtaisen sparrausparin kanssa.

Tavoitteemme on vahvistaa hyvinvointikulttuurin perustaa. Kokonaisvaltainen näkemys hyvinvoinnin osa-alueista sekä ihmisten yksilöllinen kohtaaminen auttavat mentoreita, kun he tukevat ja kannustavat kollegoitaan erilaisten haasteiden parissa. 

Sisäinen hyvinvointiosaaminen täydentää muita palveluita

Mentorit eivät korvaa henkilöstöhallinnon, työterveyshuollon tai muun ammattiavun palveluita, vaan täydentävät organisaatioiden jo olemassa olevaa hyvinvointipalettia. Hankkeen aikana keräämme kokemuksia erilaisista mentoreiden tarjoamista hyvinvointiharjoituksista ja menetelmistä, jotka istuvat juuri kyseiseen organisaatioon.

“Opitut taidot vahvistuvat koko ajan, sillä teemme harjoitteita työyhteisössämme työpajojen välissä. Tämä antaa mentoreille varmuutta, kun saa myös jakaa kokemuksia oppimastaan.”

Nyt jo olemme saaneet kuulla iloa yhteisistä etälounaista, läsnäoloharjoituksista, terveysshoteista aamupalavereissa, taukoliikunnasta, kahdenkeskisistä mentorointihetkistä ja monista muista käytännöistä, jotka hoksauttavat työntekijöille hyvinvoinnin merkitystä.

Mentorit edistavat hyvinvointia
Mentorit edistävät työyhteisön hyvinvointia

Hankkeen aikana harjoiteltu juurtuu käytännöksi

Osa hankkeen aikana kokeilluista menetelmistä pääsee mukaan mentoreiden palvelumuotoilun kautta “tarjottimelle” eli hankkeen päätyttyä kaikkien työntekijöiden valittavissa oleviksi palveluiksi.

“Haluamme löytää mm. keinoja siihen, että yksilöt oppivat ottamaan vastuuta omasta hyvinvoinnista ja tekemään tarvittavia muutoksia ja parannuksia”, avaa Bilotin Heini Karjala mentoreiden merkitystä työyhteisön sisällä.

Hyvinvointipöhinä leviää laajalle

Organisaatioiden sisäisen hyvinvointikeskustelun, “hyvän pöhinän”, vahvistamisen lisäksi innostusta ja tarmoa hyvinvoinnin ääreltä voi seurata myös netistä. Bilotin mentorit ottivat itselleen blogikirjoitushaasteen ja jakavat vuorotellen Bilotin sivuilla erilaisia tulokulmia aiheen äärellä.  Hyvinvointimentori Marika Jurvelin kertoo hankkeeseen osallistumisestaan Diakonissalaitoksen sivulla teemalla “Sydän mukana”. 

IhanaElon kautta saat lisätietoja siitä, miten voimme vahvistaa teidänkin työyhteisön hyvinvointiosaamista! Rakennamme koulutuksen, valmennuksen tai mentoriverkoston toteutusprosessin vastaamaan juuri teidän organisaationne tarpeisiin.

Ihanaa eloa sinulle, Terhi 

Blogin on kirjoittanut Terhi Kolari, IhanaElo®-hyvinvointiohjaaja ja työelämän myönteisen kehittymisen edistäjä.

P.s. Kerron mielelläni lisää hyvinvointimentorihankkeesta. Ota yhteyttä: Terhi Kolari 040 5232118, terhi@ihanaelo.fi.

Työsuojelurahasto rahoittaa hyvinvointimentoreiden hanketta
Piditkö lukemastasi? Klikkaa nappia ja jaa se ystävillesi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *