Terkut pitkän viikonlopun vietosta kauniin luonnon keskeltä. Aurinko on pilkistellyt puiden lomasta – luonto on vielä hiljainen lumivaipan peittäessä maisemaa. Olo on taivaallinen – hiihtolenkin, taukomehun ja luonnon ihailun jäljiltä fyysisesti vähän väsähtänyt, mutta henkisesti ihanan rauhoittunut.
En malttanut olla surffaamatta, mitä kaikkea hienoa luonto meissä saakaan aikaan. Ihan oikeasti mene metsään tai halaile kotipihan puuta. Katsele ulos ikkunasta ja vaihda taustakuvaksi mieltäsi rentouttava luontokuva sinun mielipaikastasi. Tämä kaikki on vain pienen viitsimisen päässä – eikä maksa mitään!
Verenpaine alenee: Jo noin 15—20 minuuttia luonnossa oleskelua auttaa laskemaan verenpainetta. Verenpainetta alentava vaikutus tulee esimerkiksi istumalla luonnossa tai rauhallisessa puistoympäristössä.
Fyysiset oireet vähenevät: Ihmisen rentoutuessa jännittyneisyydestä ja huonoista työskentelyasennoista aiheutuvat fyysiset oireet vähenevät. Esimerkiksi päänsärky voi kaikota luonnossa liikkuessa.
Stressi lievittyy: Luonnon seesteisyys vaikuttaa myönteisesti kiireiseen elämään ja tietotulvaan joutuneeseen ihmiseen. Luontoliikunta voi vaikuttaa positiivisesti myös stressin heikentämään vastustuskykyyn.
Mieliala kohenee: Luonto piristää mieltä. Se auttaa unohtamaan arjen huolet ja murheet.
Fyysinen aktiivisuus lisääntyy: Luonto houkuttelee liikkumaan myös uudestaan. Liikunta luonnossa koetaan kevyemmäksi kuin sisätiloissa.
Luonto saa aikaan positiivisia vaikutuksia: Jo luonnon näkeminen ja kuuleminen saa aikaan positiivisia vaikutuksia. Luontokuvat ja -äänet voivat lievittää kipua ja kohentaa mielialaa.
Sosiaalinen hyvinvointi lisääntyy: Luontoympäristö vaikuttaa positiivisesti vuorovaikutukseen. Luonnon avulla suhde omaan itseen ja muihin ihmisiin koetaan myönteisemmäksi. Myös erilaisten ryhmien välinen kanssakäyminen helpottuu. Luonnon tutut piirteet auttavat myös sopeutumaan uuteen ympäristöön.
On onni olla suomalainen – tämä kaikki on meille niin helposti mahdollista. Tartu rohkeasti tilaisuuteen ja nauti! Pysähdy, kuuntele, haistele, kosketa ja anna katseesi kiertää maisemaa mielenkiintoisia yksityiskohtia unohtamatta. IhanaElo on täynnä hienoja hetkiä – olen jälleen saanut kokea sellaisia. Kiitos upea Suomen luonto. IhanaElon hyvinvointivalmennuksissa luonnolla on tärkeä merkitys sekä aktiivisuuden että palautumisen osalta.
Terveisin, Alisa