Lempeä vaellus Hossan Värikallioille

Lempeä vaellus Hossan Värikallioille

Suomen luonto lumoaa Hossassa. Hymy on herkässä, kun voimme jatkaa aamulla Suomi-vaellustamme näissä ainutlaatuisissa maisemissa. Näin syyskuun alussa syksyn kuulaus tuntuu ilmassa, mutta yö on ollut edelleen reilusti plussalla. Julma-Ölkyn ja Ölökyn ähkäsyn jälkeen suuntaamme Värikallion kaarrokselle. Reitti kiertää Lihapyörteeltä Ala-Ölkyn kautta Värikalliolle ja Mieskallionvaaran sekä Korkeakankaan kautta takaisin Lihapyörteelle. Hetken ihmettelemme hauskoja nimiä ja niiden merkityksiä kunnes luonnon kauneus vie huomiomme.

Hossan kansallispuiston Värikallion maalausten sarja on Suomen suurimpia esihistoriallisia kalliomaalauksia. Somerjärvestä nousevan kiviseinämän kuvat on maalattu kivikaudella, noin 3500 – 4500 vuotta sitten. Hossan kalliomaalaukset poikkeavat muista Suomen muinaismaalauksista. Kuvissa erottuvat selvästi tikkumaiset hirvikuviot ja omalaatuiset ihmishahmot kolmionmuotoisine kasvoineen. Maalausten lisäksi monivärinen kallio herättää mielikuvituksen tuottamaan ympärille hahmoja, jotka luonto on itse taiteillut.

Lempeä vaellus Hossan Värikallioille

Miten täällä on tuhansia vuosia sitten pärjätty ympäri vuoden? Meidän vaelluksesta innostunut naisporukka valitsee mielellään päiväretkeilyn ja yöpyy mukavasti lämpimässä mökissä. Ei tainnut olla sellaista valintaa muinoin tehtävissä. Toisaalta olemme päivän aikana nähneet marjoja, sieniä, poroja, teeriä ja peurankin. Priimuskeittimen, pussiruokien ja makkarapaketin kantaminen tuntuu juuri nyt kovin kevyeltä.

Lempeä vaellus Hossan Värikallioille
Mauno huolehti ryhmästämme ja vahti intensiivisesti myös makkaroiden paistumista

Matkamme teema on selvästi lempeä vaeltaminen. Liikkuessa tulee lämmin, mutta kiire ei ole mihinkään. Meillä on aikaa pysähtyä kalliomaalausten ääreen aistimaan kallioseinämän herättämiä tunteita ja ajatuksia. Meillä on aikaa istua puron ääreen, sulkea silmät, hengittää ja kuunnella puron solinaa. Meillä on aikaa odotella, kun yksi riisuu ylimääräistä paitaa, toinen kuvaa käppyräistä kantoa ja kolmas innostuu laulamaan mörrimöykyn pesästä naavalla verhoiltujen kuusten seassa.  

Koe kansallispuistot sinun tavallasi

Meidän juttu on kävellä kiireettä kauniissa luonnossa. Niin Hossassa kuin muissakin kansallispuistoissa patikointi ei todellakaan ole se ainoa tapa nautiskella luonnosta. Kohtasimme retkellämme maastopyöräilijöitä ja melojia. Kesällä saa vuokrattua suppilaudan ja talvella voi lähteä matkaan hiihtäen tai lumikengillä. Järvillä on lupa uinnin lisäksi kalastella, metsässä poimia marjoja ja sieniä. 

Sukellus pinnan alle avaa aivan uudenlaisen maailman. Uskomattoman kirkkaiden vesien ansiosta monet sukeltajat vierailevat myös Hossassa. Lammissa olevia vanhoja rakennelmia ja vierellä parveilevia ahvenia on helppo ihmetellä hyvän näkyvyyden ansiosta. 

Mikä on sinun juttusi? Kasaatko rinkan selkään ja lähdet viikoksi erämaahan? Osallistutko järjestetylle matkalle vai annatko askelten ohjata intuitiolla oikeaan suuntaan? Liikutko jalan vai jollakin kyydillä? Nautitko kaikista vuodenajoista vai onko joku ehdoton suosikkisi? Onneksi aina voi kokeilla. 

Meillä on edessä maaliskuun lopulla hiihtovaellus Hetta-Pallas-alueella. Jännittää sopivasti, mutta mukaan lähtevät, enemmän reissuja tehneet, luovat turvallisuuden tunnetta. Teltan sijaan yöpymiset on suunniteltu mökeille ja autiotuville, mutta muutaman päivän pyrähdyksen sijaan ollemme reissussa koko viikon. On aivan häkellyttävää, että kaikki tämä on meille tarjolla ihan tässä lähellä. Luonto hoivaa kehoa ja mieltä. Voit itse päättää haluatko ottaa sen hoivan vastaan.

Ihanaa eloa sinulle, Alisa  

P.s. Helsingin Sanomat kirjoitti kalliomaalauksista ja Värikallioista jutun samaan aikaan, kun olimme niitä ihailemassa. Lisää kiehtovasta aiheesta voit lukea artikkelista Suomi on ollut kalliotaiteen keskus – kalliomaalausten tutkimisessa ollaan vasta alkumetreillä.

P.p.s. Muistathan klikata itsesi uutiskirjeen tilaajaksi blogin alta. Saat kahden viikon välein sähköpostin, jonka toivon edistävän sinun hyvinvointiasi.   

Piditkö lukemastasi? Klikkaa nappia ja jaa se ystävillesi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *