Elämä on täyteläistä

IhanaElon blogeissa olen kertonut matkastani hyvinvointivalmentajaksi ja yrittäjäksi. Oikeasti se on vain osa elämääni. Olen samalla tietenkin vaimo, äiti ja ystävä, mutta isolta osin arkena myös talousjohtaja. Merkittävä osa ajastani, energiastani ja osaamisestani menee sen varmistamiseen, että Helsingin Diakonissalaitoksen toiminta heikoimmassa asemassa olevien auttajana olisi taloudellisesti mahdollista. Intohimoni ja työni hyvinvoinnin parissa onkin virallisesti sivutoimeni.

Päivä päivältä huomaan näiden kahden kokonaisuuden kietoutuvan enemmän yhteen. Hei minähän olen lopulta yksi ja sama ihminen, miksi minun tulisikaan ajatella itseäni ”kahtia”. Kumpikin rooleistani pyrkii vahvasti samaan päämäärään eli siihen, että voin auttaa ihmisiä voimaan paremmin.

Työ haastavissa elämäntilanteissa elävien ihmisten kanssa on vaativaa. Minähän voisin järjestää meillä TRE-stressinpurkumenetelmän kurssin ja auttaa työntekijöitä jaksamaan – olinhan jo vastaavalla keikalla mukana Ensi- ja turvakotien liitossa. Miksen voisi mennä keskustelemaan syrjäytymisvaarassa olevien Vamos-nuorten kanssa hyvinvoinnin peruselementeistä ja tukea heidän arkensa pohjan rakentamista? Sparrailenhan jo samojen valmennettavien ja työkavereiden kanssa samoista asioista.

Toisaalta pitkä kokemukseni liike-elämästä, projekteista, esimiehisyydestä, muutosjohtamisesta ja tietenkin talousasioista on suureksi avuksi yrittäjänä. Minulle on luontevaa organisoida asioita, kohdata ihmisiä, kouluttaa ja sparrailla. Suorastaan rakastan haasteita ja olen valmis asettamaan tavoitteet korkealle. Sinnikkyydellä ja ammattitaidolla saan paljon aikaan ja olen intohimoinen uuden oppija.

Elämä on juuri nyt hyvin täyteläistä. Onneksi minulla on ihana puoliso, joka kaappaa halaukseen ja varmistelee jaksamistani. Kyllähän minun hyvinvointivalmentajana pitää osata huolehtia myös itsestäni. Siinäpä vasta onkin ikuinen kehittymisen paikka. Lupaathan sinäkin huolehtia itsestäsi – sitä vastuuta ei voi lopulta delegoida kenellekään muulle!

Terveisin, Alisa

Piditkö lukemastasi? Klikkaa nappia ja jaa se ystävillesi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *