Noukitko ruokakaupassa koriin arvojesi mukaisia tuotteita? Haluatko valinnoillasi osoittaa vastuullisuutta niin itseäsi, läheisiäsi kuin ympäristöäsi kohtaan. Ekologisemmat valinnat ovat yleensä automaattisesti myös terveellisempiä, sillä ne sisältävät paljon kasviksia. En yleensä hurahda erilaisiin ruokatrendeihin, mutta nyt olen suuri ja fani ja vähän yritän saada sinutkin innostumaan. Trendikkyys helpottaa toteutusta, koska se tuo meille ekologisempia ja terveellisempiä vaihtoehtoja myös kauppoihin ja kuppiloihin.
Ympäristön huomioiva panostaa kasvisten, hedelmien ja marjojen runsaaseen käyttöön ja viljatuotteiden suosimiseen. Eläinperäisten tuotteiden, kuten lihan, lihavalmisteiden ja juustojen tuotannossa ympäristö rasittuu eniten. Näitä ei silti kokonaan tarvitse karsia lautaselta, mutta niiden käyttöä on hyvä kohtuullistaa vähitellen.
3 helppoa askelta ekologisempaan ruokailuun
Mistä pitäisi aloittaa tai jatkaa? Tietoa on valtavasti ja samaan aikaan olisi kiva selvitä helpolla. Aloitetaan vaikka siitä, että meillä suomalaisilla on yksi valtava etu, jota kaikilla maailmassa ei ole. Merkittävä ilmastoteko on valita juomaksi hanasta tuleva vesi kaikkien mahdollisten vaihtoehtojen joukosta. Seuraavaksi voisi keskittyä siihen, että hankkii ruokaa sen verran kuin tarvitsee. Hävikki on suurta tuhlausta niin ekologisesti kuin taloudellisesti.
Silti yksi ekologisimmista ja terveellisimmistä valinnoistasi voisi olla tyhjien kalorien välttäminen. Ravitsemuksen kannalta turhien elintarvikkeiden kuten makeisten, virvoitusjuomien, alkoholin ja perunalastujen käyttö tuo oman lisänsä ilmastopäästöihin. Niiden käyttöä vähentämällä voi keventää sekä ilmastotaakkaa että omaa painoa. Samalla säästyy rahaa, sillä näihin elintarvikkeisiin voi kulua jopa 40 prosenttia ruokakuluista.
Ekologisten ruokavalintojen muistilista
Oletko valmis tekemään enemmän? Onko sinun vuoden 2019 trendisi askeltaa tai suorastaa loikkia kohti ekologisempaa ja terveellisempää ruokailua? Tässä muistilista avuksesi:
-
- Juo hanavettä
- Älä heitä ruokaa roskiin! Syö lautanen tyhjäksi, älä osta enempää ruokaa kuin kulutat.
- Jätä tyhjät kalorit kauppaan. Et tarvitse makeisia, virvoitusjuomia, alkoholia tai perunalastuja.
- Käytä enemmän kasviperäisiä tuotteita, vähennä lihan ja muiden eläinperäisten tuotteiden käyttöä.
- Pidä viikossa ainakin yksi kasvisruokapäivä ja jätä pihvit ja juustot juhlahetkiin.
- Kasviksista suosi avomaalla kasvatettuja ja vältä talvella kasvihuoneissa kasvatettuja ja kaukaa tuotuja.
- Suosi perunaa ja erilaisia viljatuotteita, vältä riisiä.
- Suosi luomutuotteita.
Suosi luonnonkalaa, kauden marjoja ja sieniä.
- Suosi sesonkikasviksia, mutta malta odottaa kauden oikeaa alkua.
- Vältä pakasteita.
- Suosi mahdollisimman vähän pakattuja elintarvikkeita ja isoja pakkauksia.
- Valmista enemmän ruokaa kerralla ja lämmitä mikroaaltouunissa
- Suunnittele kauppamatkat huolellisesti, kulje kauppamatkat jalan, polkupyörällä tai joukkoliikennettä käyttäen. Autoa käytettäessä osta ruokaa kerralla riittävästi.
- Lajittele biojäte.
Montako kohtaa on jo hanskassa? Mikä nousi seuraavaksi toimintasuunnitelmaasi? Kirjoitithan sen itsellesi? Mitä toteuttaminen vaatii? Tarvitsetko siihen apua tai muiden tukea? Milloin aloitat? Mitä voit tehdä asian eteen jo tänään?
Toimintamallien muutokset vaativat sitoutumista ja toistoja. Joku on tutkinut, että kolme viikkoa uudella tavalla tekisi muutoksesta pysyvän. Ehdotankin, että poimit yhden asian kerrallaan ja maltat harjoitella sinnikkäästi. Palaa listaan uudelleen ja jatka seuraavasta, kun tilaa uuden harjoittelulle jälleen löytyy.
IhanaElo-hyvinvointivalmennukset pohjautuvat suomalaisiin ravitsemussuosituksiin ja UKK-instituutin liikuntasuosituksiin. Väitän niiden vahvasti tukevan ekologisempia ja terveellisempiä valintoja osana arkea. Hyvinvointia on myös säilyttää kohtuullisuus ja yksinkertaisuus ruokailuun liittyvissä valinnoissa. Mikä on sinulle riittävää, jotta voit elää tervettä ja mukavaa elämää arvojesi mukaisesti?
Ihanaa eloa sinulle, Alisa